perjantai 30. lokakuuta 2015

Pientä makeaa

Pidän ruuanlaitosta ja leipomisesta paljon. Se onkin yksi parhaimmista harrastuksista, mitä tiedän. Parasta siinä on se, kun saa suunnitella  ruuan alusta lopuun ja pääsee toteuttamaan sen. Silloin kaikki muu unohtuu ja pääsee toteuttamaan itseään. Kerta kerralta syntyy uusia ideoita mikä innostaa jatkamaan entistä enemmän. Ideoita tulee myös muiden ottamista kuvista taikka pelkästä raaka-aineesta. Viimeistään lopussa ruuan laitosta tulee hyvä fiilis, kun pääsee nauttimaan tekemästään ruuasta. Samalla on helppo miettiä mitä olisi voinut tehdä toisin sekä mikä vaihtoehto olisi ollut parempi.

Päätin tehdä viikonlopuksi sitruunavalkosuklaa muffineja. Katsoin ohjeen muffinipaketin kyljestä sekä tein oman mieleni mukaan kuorrutteen ja koristeet. Tein ohjeen kaksinkertaisena ja hieman sinne päin koko taikinan, mutta lopputulos oli kuitenkin hyvä.

         
Sitruunamuffini ohje (n.10kpl):
2 kananmunaa
1dl sokeria
1dl perunajauhoja
½dl jauhoja
2tl leivinjauhoja
2rkl sitruunamehua
0,25dl juoksevaa margariinia

Kuorrute:
(kaksinkertainen)
½pkt philadelphia tuorejuustoa
2 riviä valkosuklaata

Koristelu:
Sitruunan kuorta
Valkosuklaata
Maitosuklaata

Uuni 200C kesikitaso n. 12min.

1. Sekoita kuivat aineet keksenään.
2. Sulata margariini juoksevaksi
3. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi.
4. Lisää ja sekoita kaikki aineet munasokerivaahdon joukkoon.
5.Täytä muffinivuoat niin että 2/3 ovat taikinaa
+6. Laita pilkottuja valkosuklaan paloja muffinien sisälle.

Siirrä muffinit jäähtymään viileälle alustalle.

Suklaan sulatus mikroaaltouunissa:
Pilko suklaa paloiksi ja laita ne mikron kestävään astiaan. Sekoita suklaapaloja noin 15-25 sekunnin välein, jotta suklaa ei pala.

7.Sekoita tuorejuusto sekä valkosuklaa keskenään ja laita hetkeksi jääkaappiin.
8. Koristele muffinit haluamallasi tavalla


1 kommentti:

  1. Hienoa!

    Leivonnassa voi käyttää hiukan samanlaista luovuutta kuin parturi-kampaajan työssä!

    VastaaPoista