Kauneus osastolla pääsi tutustumaan muunmuassa tuotteiden ja välineiden käyttöön. Sekä pääsi seuraamaan kampausten tekoa. Seurasin Englannista tulleen Joseph Koniakin tekemiä kampaus näytöksiä, joissa hän selosti samalla kun teki niitä. Hän myös kertoi mitä kannattaa tehdä, jotta saataisiin hyvä lopputulos. Tässä on kuvia Josephin tekemästä kampauksesta, jossa inspiraationa oli Cinderella-elokuva eli Tuhkimo.
Joseph kertoi löytäneensä hiusmallinsa kahvitauollaan. Hän oli nähnyt hiusmallin sekä hänen äitinsä istumassa kahvilla ja kysyi saako liittyä seuraan ja napannut mukaan tytön malliksi.
Tässä Minna Parikan luomuksia. |
Menin myös katsomaan I love fashion-muotinäytöksiä. Itse oli pettynyt ensimmäiseen näytökseen kahdesta, jossa kävin. Näytös oli kovin lyhyt ja siinä puhuttiin mielestäni liikaa. Toki tämä oli ymmärrettävää, sillä työntekijöitä oli vain muuta ja malleja paljon.
Nude-henkinen näytös. Valitettavasti en muista kenen jälkeä tämä on. |
Toinen näytös oli huomattavasti parempi sekä näytös kesti noin tunnin. Näytöksessä oli paljon eri tekijöitä, puhumattakaan aikaisemmin aloitetuista valmistelutöistä, joissa on säädetty valoja yms. Aika näytöksessä kului todella nopeaa, sillä tyylit vaihtuivat erilaisiin kokoajan. Itse en ottanut kuvia paljoakaan, sillä jäin tuijottamaa onnistunutta näytöstä.
Hienoa!
VastaaPoista